Kolttakulttuurisäätiö

Säännöt

Kolttakulttuurisäätiön säännöt

1 § Säätiön nimi on Kolttakulttuurisäätiö ja kotipaikka Inari.

2 § Säätiön tarkoituksena on tukea ja edistää kolttasaamelaista kulttuuria.

3 § Säätiö toteuttaa tarkoitustaan ylläpitämällä Inarin kunnan Sevettijärvellä kolttakulttuurikeskusta, tukemalla kolttakulttuurin tieteellistä tutkimusta ja sen tulosten tunnetuksi tekemistä, sekä harjoittamalla kulttuuriyhteistyötä saamelaisalueella, kotimaassa ja kansainvälisesti.

4 § Säätiön peruspääoman muodostaa 25.650 euron pankkitalletus.

Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kartuttaa muullakin tavoin omaisuuttaan, ei kuitenkaan harjoittamalla liiketoimintaa.

5 § Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa neljäksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittu hallitus, johon kuuluu yhdeksän jäsentä. Vähintään viiden jäsenen on oltava saamelaissyntyisiä Suomen kansalaisia.

Hallituksen jäsenet nimeää Näätämön alueen kolttien kyläkokous, Nellim-Keväjärvi alueen kolttien kyläkokous, Saamelaiskäräjät, Sámi Museum-Saamelaismuseosäätiö, Saamelaisalueen koulutuskeskus, Inarin kunta, Ortodoksinen kirkko ja Metsähallitus, kukin taho yhden jäsenen. Lisäksi kulloinkin toimessa oleva kolttien luottamusmies kutsutaan hallitukseen. Jos annettuun määräaikaan mennessä jokin taho ei ole nimennyt jäsentä, hallitus valitsee puuttuvan jäsenen.

Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan siten, että puheenjohtajaksi valitaan kolttasaamelainen.

Hallitus voi asettaa toimikuntia sekä kutsua pysyviä asiantuntijoita.

6 § Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.

Kokouskutsu on lähetettävä hallituksen jäsenille viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta.

Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja neljä muuta jäsentä.

Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli näistä säännöistä ei muuta johdu. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa päätökseksi tulee se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.

Hallituksen kokouksesta on laadittava pöytäkirja, jonka allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja ainakin yksi hallituksen siihen valitsema jäsen.

7 § Säätiötä edustaa puheenjohtaja tai hallituksen oikeuttama säätiön toimihenkilö yksin tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä.

8 § Hallitus ottaa tarpeelliset toimihenkilöt ja määrää heidän palkkauksensa.

9 § Hallituksen puheenjohtajalle, jäsenille ja sihteerille voidaan maksaa kohtuullinen kokouspalkkio ja säätiön hyväksi tehdystä muusta työstä kohtuullinen palkkio sekä todellisten kustannusten mukaiset korvaukset matkakustannuksista.

10 § Hallitus kokoontuu vuosikokoukseen kunkin vuoden huhti-toukokuussa ja syyskokoukseen loka-marraskuussa.

Vuosikokouksessa:
1) Vahvistetaan hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös sekä käsitellään tilintarkastuskertomus.
2) Käsitellään muut hallituksen esille ottamat asiat.

Syyskokouksessa:
1) Päätetään toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta seuraavalle vuodelle.
2) Määrätään kokouspalkkion suuruus.
3) Valitaan seuraavaksi vuodeksi tilintarkastaja ja hänelle varamies.
4) Käsitellään muut hallituksen esille ottamat asiat.

11 § Säätiön tilivuosi on kalenterivuosi. Tilinpäätös ja hallituksen kertomus säätiön toiminnasta edellisenä vuonna on annettava helmikuun loppuun mennessä tilintarkastajalle, jonka on annettava kertomuksensa maaliskuun loppuun mennessä.

12 § Oikeaksi todistetut jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen, tase-erittelystä sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksista on kesäkuun loppuun mennessä toimitettava Patentti- ja rekisterihallitukselle.

Hallituksen jäsenen ja nimenkirjoittajien vaihtumisesta on viivytyksettä tehtävä ilmoitus Patentti- ja rekisterihallituksen säätiörekisteriin.

13 § Säätiön sääntöjä voidaan muuttaa, mikäli vähintään kuusi hallituksen jäsentä sitä kannattaa. Sääntömuutokselle on saatava Patentti- ja rekisterihallituksen vahvistus.

Säätiön lakkauttamisesta päätetään samassa järjestyksessä.

14 § Jos säätiö lakkautetaan, sen varat käytetään säätiön hallituksen päättämällä tavalla sääntöjen 2 §:ssä mainittuun tarkoitukseen.