Kolttakulttuurisäätiö

Siid kueʹtt eli Kylän kota

Siid kueʹtt eli Kylän kota -hankkeessa valmistui Sevettijärvelle kylän keskeiselle paikalle Kolttien Perinnetalon läheisyyteen kyläläisten yhteiseen käyttöön 35-neliöinen, sähköistetty ja ympärivuotiseen käyttöön sopiva hirsikota. Rakentaminen aloitettiin syyskuussa 2017 ja kota vihittiin käyttöön Inariviikkojen avajaisten yhteydessä Sevettijärvellä 20.7.2018.

Kodan runko on tehty Saamelaisalueen koulutuskeskuksen hirsirakennuskurssilla oppilastyönä. Hankkeen toteutusaika oli 1.9.2017–31.12.2018, ja hankkeen tavoitteet olivat osa Manner-Suomen Maaseudun kehittämisohjelmaa 2014–2020: hankkeen tavoitteena on lisätä maaseudun elinvoimaa ja elämänlaatua parantamalla mahdollisuuksia yhteiseen toimintaan sekä samalla toteuttaa kestävää kehitystä lisäämällä kyläyhteisön sosiaalista kestävyyttä. Siid kueʹtt -hankkeen tavoitteena oli tukea saamelaiskulttuurin säilymistä ja elinvoimaisuutta lisäämällä yhteisöllisyyttä ja parantamalla viihtyvyyttä kylässä ja saamelaisyhteisössä.

Kylän kota toimii Sevettijärven kylän yhteisöllisenä ja helposti lähestyttävänä kohtaamis- ja harrastuspaikkana sekä tapahtumatilana.  Kodan tavoitteena on myös tukea Kolttien Perinnetalolla järjestettävien tapahtumien järjestämistä tarjoamalla mm. kahvitustilaa ja sateensuojaa. Kotaa hallinnoi Kolttakulttuurisäätiö, joka vastaa kodan avainten luovuttamisesta käyttäjille ja kodan yleisestä huollosta sekä sähkömaksuista.

Paikalliset yhteisöt (mm. koulu, varhaiskasvatus, paliskunnat ja urheiluseura) voivat käyttää tilaa maksutta omaan toimintaansa tai yleisiin tilaisuuksiin. Kylän kota on myös seurakunnalle ilmainen seurakuntatalon korvaavana tilana. Muilta käyttäjiltä peritään pientä käyttömaksua kodan ylläpitokustannusten kattamiseksi.