Kolttakulttuurisäätiö

Toiminta

Kolttakulttuurisäätiö on perustettu vuonna 2008 ja sen tavoitteena on tukea ja elvyttää koltansaamen kieltä ja kulttuuria. Säätiö pyrkii kaikilla toimillaan ylläpitämään Sevettijärven, Nellimin ja Keväjärven kolttayhteisöjä elinvoimaisina.

Toimintansa tueksi säätiö on saanut vuodesta 2011 Maa- ja metsätalousministeriön harkinnanvaraista toiminta-avustusta. Lisäksi Kolttakulttuurisäätiölle on myönnetty erilaisia hankerahoja toteuttamaan sille annettua tehtävää. Kolttakulttuurisäätiön toimintaa ja tapahtumia on järjestetty myös yksityisiltä henkilöiltä, järjestöiltä ja yrityksiltä saaduilla lahjoituksilla.

Kolttakulttuurisäätiön tehtävänä on saada Sevettijärvelle kolttakulttuurikeskus eli Talvikylä, joka toimii kolttasaamelaisen kielen ja kulttuurin elävänä keskuksena. Kolttakulttuurikeskukseen kerätään kaikki mahdollinen tietous kolttasaamelaisista.

Kolttakulttuurisäätiö järjestää vuosittain kolttakulttuuriin liittyviä tapahtumia ja pienkursseja. Kolttakulttuurisäätiö toimii aktiivisessa yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Säätiö tiedottaa uutisista ja tapahtumista aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.