Kolttien luottamusmies
Kolttien luottamusmies valitaan kolmen vuoden välein vaalilla. Kolttaneuvostot valitsevat toimikauden ensimmäisessä kokouksessaan varaluottamusmiehen. Kolttien luottamusmies johtaa kyläkokousjärjestelmän toimintaa ja toimii kolttaneuvostojen puheenjohtajana.
Kolttalain 46 §:n mukaan kolttien yhteisten asioiden hoitamista ja kolttien etujen valvomista varten voidaan vaalilla valita kolttien luottamusmies, jonka toimikausi on sama kuin kolttaneuvostojen jäsenillä, kolme vuotta.
Kolttien luottamusmiehen tehtävänä on edustaa kolttasaamelaisia. Luottamusmies toimii kolttasaamelaisessa yhteisössä yhteyshenkilönä viranomaisiin ja muihin toimijoihin. Kolttien luottamusmies seuraa laajasti kolttasaamelaisen yhteisön elinkeinojen ja elinolosuhteiden sekä koltansaamen kielen ja kolttasaamelaisen kulttuurin tilannetta, ja tarvittaessa tekee aloitteita niiden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.
Luottamusmiehen tehtävinä on koltta-asetuksen (133/1997) 41 §:n mukaan mm. huolehtia kolttien kyläkokousten ja kolttaneuvostojen koolle kutsumisesta sekä niiden tekemien päätösten täytäntöönpanosta, antaa tietoja ja neuvoja koltille myönnettävien etujen hakemisessa ja käyttämisessä sekä seurata lainsäädäntöä, viranomaisten päätöksiä ja muita toimenpiteitä, joilla voi olla vaikutuksia kolttien toimeentulolle ja muille elinolosuhteille.
Kolttaneuvostojen yhteinen kokous valitsee luottamusmiehelle varamiehen, joka hoitaa luottamusmiehen tehtäviä luottamusmiehen ollessa estynyt tai esteellinen. Luottamusmiehen ja hänen varamiehensä tulee olla koltta-alueella asuva koltansaamenkielentaitoinen kolttasaamelainen, joka on tehtävään kykenevä.
Kolttien luottamusmies kaudella 2024–2026: Veikko Feodoroff
Varaluottamusmies kaudella 2024–2026: Terhi Harju