Maa, muisti ja hiljainen tieto kolttasaamelaisessa yhteisössä

Maa, muisti ja hiljainen tieto kolttasaamelaisessa yhteisössä

Natalia Magnanin Cambridgen yliopistoon tekemä väitöskirja käsittelee kokemuksia liittyen muistiin, hiljaiseen tietoon sekä alkuperäiskansan ja maan väliseen yhteyteen kolttasaamelaisella alueella Suomen Lapissa.

Kolttasaamelaisten alkuperäiset alueet Petsamossa menetettiin Neuvostoliitolle toisen maailmansodan seurauksena. Kolttasaamelaiset asutettiin uusille alueille Pohjois-Suomeen. Uusilla asuinsijoilla kolttasaamelaista yhteisöä kohtasi syrjintä, assimiloiva eli valtakulttuuriin sulattamiseen pyrkivä opetus suomalaisissa asuntolakouluissa, sekä myöhemmin laaja poismuutto Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Tämä johti kolttasaamelaisen identiteetin sekä yhteisön hyvinvoinnin heikkenemiseen. Paikallisten materiaalien ja kasvien  käyttöön liittyvän hiljaisen tiedon unohtuminen heijastaa tätä historiaa. Hiljainen tieto viittaa käytäntöihin, joita opitaan elävän kokemuksen, ei niinkään muodollisten ohjeiden kautta. Näitä käytäntöjä ovat käsitöihin, kasvien käyttöön, kieleen ja paikallisten ympäristöjen vuorovaikutukseen liittyvät taidot, tekniikat sekä havainnot.

Magnanin tutkimus seuraa hiljaisen tiedon muistamista tekemisen kautta: kolttasaamelaisen alueen asukkaat keräävät lähialueiden materiaaleja, valmistavat niistä käsitöitä ja ravintoa, rakentavat ja kokoavat yhteisöllistä muistia. Tutkimuksen mukaan tekemisen kautta muistaminen on keino, jolla ihmiset vahvistavat suhdettaan sekä maahan että toisiinsa. Väitöskirja keskittyy yhteensä kahdestakymmenestäkuudesta Saamenmaalla vietetystä kenttätyökuukaudesta ensimmäiseen neljääntoista Sevettijärvellä (Čeʹvetjäuʹrr) vuosina 2014-2015.

Tutkimuksissa korostetaan usein alkuperäiskansojen mukautuvuutta ja monimuotoisuutta. Kuinka ihmiset vakiinnuttavat yhteytensä maahan huolimatta kotiseutujen menettämisestä ja muualle siirtymisestä, sekä niiden kautta. Magnanin tutkimustyö tarkastelee prosesseja, joiden kautta yhteyden luominen varsinaisesti tapahtuu. Lisäksise käsitelleetapoja, joilla ihmiset muodostavat suhteita useisiin paikkoihin menneisyydessä ja nykyhetkessä, luodakseen juurtuneisuuden tunteen maahan ja syntyperäänsä. Tämä tukee yhteisön, maaoikeuksien ja kulttuurin erikoislaatuisuuden ylläpitämistä, joka on hyvin tärkeää tämän päivän alkuperäiskansaliikkeille.

Väitöskirjassa esitetään, että esineiden ja ravinnon valmistaminen paikallisista luonnonmateriaaleista tekee kolttasaamelaista yhteisöä näkyväksi ja tunnetuksi uusilla tavoilla. Se vahvistaa yhteyksiä uusien koltta-alueiden, vanhojen Petsamon kotiseutujen sekä etelän urbaanien kaupunkien, missä suuri osa kolttasaamelaisia nykyisin asuu, välille. Hiljaisen tiedon muistaminen perinteisen tekemisen kautta osoittaa, miten tekemällä esimerkiksi käsitöitä muodostetaan ja ylläpidetään siteitä paikkoihin, esi-isiin ja perhesuhteisiin. Sen avulla solmitaan myös yhteen erilaisia näkemyksiä kolttasaamelaisesta elämästä ja näin rakennetaan kokemusta yhteisöllisestä muistosta.

Jokaisen kappaleen alussa esitellään työvaihe Petsamon aikaisen kolttasaamelaisen veneen uudelleenrakentamisesta, jossa rakennusmateriaaleina käytetään juuria ja mäntyä ilman rautanauloja. Työvaiheen esittelyn jälkeen kappaleet esittelevät samankaltaisia esimerkkejä tekemisestä, joka vahvistaa suhdetta maahan ja muistoihin. Ensimmäinen kappale tutkii eroavaisuuksia ympäristön kokemisessa ja muistamisessa kolttasaamelaisten paluumuuttajien ja koltta-alueelle myöhemmässä vaiheessa asettuneiden asukkaiden välillä. Tutkimuksessa havaittiin, että kolttasaamelaisilla on verraten erityisempi suhde maahan, johtuen paikasta ja suvun muistoista. Tutkimuksessa käsiteltävät kertomukset hiljaisesta tiedosta haastavat stereotypiat saamelaisten muuttumattomasta luontosuhteesta ja edistävät alkuperäiskansan oikeuksia esittämällä alkuperäiskansojen suhteet ympäristöön jatkuvasti muuttuvina – esimerkkinä uusien taitojen ja tapojen opettelu perinteiden jatkamiseksi.

Toisessa kappaleessa esitetään, kuinka sukupolvien välisiä suhteita ja erilaisia käsityksiä kulttuurista sovitellaan huumorin ja tekemisen kautta. Kolmannessa kappaleessa pohditaan instituutioiden (mm. koulut, valtion rahoittamat kulttuurijärjestöt, museot) roolia kulttuurin elvytyksessä. Siinä osoitetaan, että sekä valtion rahoituksen luomia mahdollisuuksia, että rajoituksia voidaan käyttää alkuperäiskansojen tavoitteiden saavuttamiseen. Neljännessä kappaleessa pohditaan ei-kolttasaamelaisten roolia kolttasaamelaisen kulttuurin elvytyksessä; kokoontuessaan valmistamaan kolttasaamelaisia esineitä ihmiset löytävät samalla väylän keskustella ristiriitaisia tunteita herättävästä lähihistoriasta, kuten kolonialistisesta tutkimuksesta ja asutushistoriasta.

Viimeisessä kappaleessa tarkastellaan kuinka tutkimuksen esiintuomia epävarmuuksia sovitellaan juhlallisuuksien ja yhteisöllisen muistamisen kautta. Näillä toimilla vakiinnutetaan kolttasaamelaista näkyvyyttä, suhdetta uudelleenasutusalueisiin sekä Petsamon aikojen jatkuvuutta nykyisyyteen, kuten juuriveneen julkistustilaisuudessa. Lopussa veneen valmistuksen vaiheet ja siihen liittyvät esimerkit kootaan yhteen: tällä osoitetaan, kuinka sitoumus ympäristöön tekemisen kautta auttaa muodostamaan uudelleen suhteita ihmisiin ja paikkoihin sekä luomaan näköaloja tulevaisuutta varten. Väitöskirjassa peräänkuulutetaan jatkotutkimusta kolttasaamelaisen muistin, yhteisön ja kulttuurin elvytykseen osallistuvien ihmisten ja instituutioiden moninaisuudesta.

Väitöskirja keskittyy sosiaaliseen antropologiaan ja on osa tieteidenvälistä ohjelmaa Maantieteiden osaston Scott Polar-tutkimuslaitoksessa. Väitöskirja löytyy tästä linkistä: 10.2018 Versio.
Tässä vaiheessa väitöskirja toimii kirjan luonnoksena, jota tullaan muokkaamaan aiheesta nousevan keskustelun ja yhteisön jäsenten neuvojen pohjalta. Kaikki kysymykset ja ehdotukset ovat tervetulleita Natalian sähköpostiin: nc427@cam.ac.uk