Arkisto

Kategoriat
19 joulukuun, 2024

Sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen Sevettijärvellä ja muilla saamelaisten kotiseutualueen reuna-alueilla

Lapin hyvinvointialue tiedotti 3.12.2024 muutoksista Sevettijärven terveyspalveluihin. Muutokset astuvat voimaan vuoden 2025 alusta. Tiedotteen mukaan Sevettijärvellä käy jatkossa terveydenhoitaja vain kerran kuukaudessa, kun tähän asti terveydenhoitajan palveluita on tarjottu Sevettijärvellä kaksi kertaa viikossa. Jatkossa Sevettijärvellä ei hoideta laboratorionäytteenottoa, joukkotarkastuksia eikä seulontoja.

Asia tuli yllätyksenä sekä Saamelaiskäräjille että Kolttien kyläkokoukselle. Asia oli esillä Lapin hyvinvointialueen aluevaltuustossa 16.12.2024, josta päätellen päätös tuli yllätyksenä myös hyvinvointialueen päättäjille. Aluevaltuuston kokouksessa terveysjohtaja Miia Palo kertoi, että myöskään johtavat viranhaltijat eivät tienneet asiasta ja vaikuttaisi siltä, ettei kaikki ole mennyt niin kuin pitäisi. Terveysjohtaja kertoi, että asiaa selvitetään.

Saamelaiskäräjät ja Lapin hyvinvointialue ovat neuvotelleet sopeuttamistoimiin liittyvistä palveluverkon muutoksista syys-lokakuussa ja lisäksi vuosittaisissa neuvotteluissa marraskuussa. Molemmissa Saamelaiskäräjät on tuonut esiin saamelaisten kotiseutualueen pienempien kylien sote-palvelujen merkitystä koko saamelaiskulttuurin elinvoimalle ja lisäksi alueellisen ulottuvuuden merkitystä yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Näissä neuvotteluissa Lapin hyvinvointialue ei ole tuonut esiin aikeitaan supistaa palveluja saamelaisten kotiseutualueen pienemmissä kylissä, kuten Sevettijärvellä.

Sevettijärven ja Näätämön alueella on yhteensä noin 250 asukasta. Sevettijärveltä Ivalon terveyskeskukseen on matkaa yli 150 kilometriä ja Näätämöstä yli 180 kilometriä. Laboratoriopalveluiden lakkauttaminen ja terveysaseman aukioloaikojen supistaminen pidentää alueen asukkaiden asiointimatkoja merkittävästi. Tämä johtaa siihen, että kynnys terveydenhuollossa asioimiseksi kasvaa, mikä voi aiheuttaa sairauksien diagnosoinnin ja hoidon viivästymistä ja siten kustannusten kasvua. Erityisen kohtuuttomaksi pitkä asiointimatka muodostuu niille erityisryhmille, joiden on esimerkiksi perussairauden vuoksi asioitava säännöllisesti näytteenotossa tai muussa seurannassa.

Lapin hyvinvointialueen tiedotteen mukaan kouluterveydenhuollon asioita hoidetaan jatkossa Sevettijärven koululla sovitusti. Kouluterveydenhuollon järjestäminen jää tiedotteessa epäselväksi. Saamelaiskäräjien ja Kolttien kyläkokouksen mukaan Sevettijärven koulun ala- ja yläkoulun oppilaille tulee turvata mahdollisuus käyttää kouluterveydenhuollon palveluita koulupäivän aikana myös ilman ajanvarausta, kuten lainsäädäntö edellyttää.

Peruspalveluiden turvaaminen on tärkeää alueen elinvoimaisuuden kannalta. Sevettijärven alue kuuluu kolttalain mukaiseen koltta-alueeseen ja alueen palvelurakenteen turvaaminen on koltansaamen kielen ja kolttasaamelaisen kulttuurin elinvoimaisuuden kannalta tärkeää. Alueen palveluiden järjestämisessä on huomioitava myös, että alueella on paljon ikääntyvää väestöä, mutta ei kuitenkaan mahdollisuutta palveluasumiseen. Tästä johtuen ikäihmisten kotona pärjäämistä on tuettava sekä toimivilla kotiin vietävillä palveluilla, mutta myös mahdollisuudella asioida terveydenhuollon toimipisteessä. Säännöllinen terveydenhoitajan vastaanotto osaltaan luo turvallisuuden tunnetta ja tukee eri sukupolvien pysymistä alueella.

Saamelaiskäräjien ja Kolttien kyläkokouksen mukaan päätöksissä pitäisi ottaa huomioon päätösten välilliset vaikutukset saamelaiskulttuuriin, mutta myös kokonaistaloudelliset vaikutukset.  On epätodennäköistä, että palvelujen karsiminen pitkien välimatkojen alueilta toisi todellisuudessa säästöjä. Lakkauttamalla palveluja kuntien reuna-alueilta kustannukset siirtyvät palveluiden järjestämisestä matkoihin ja mahdollisesti kevyemmistä palveluista raskaampiin.

Saamelaiskäräjät ja Kolttien kyläkokous vetoavat Lapin hyvinvointialueen viranhaltijoihin ja päättäjiin, että se peruu Sevettijärven terveyspalveluiden supistamista koskevan päätöksen ja sitoutuu turvaamaan peruspalveluita jatkossakin myös saamelaisten kotiseutualueen eri kylissä. Saamelaiskäräjät ja Kolttien kyläkokous myös pyytävät kunnioittamaan Lapin hyvinvointialueen osallisuusohjelman tavoitteita siten, että saamelaisväestön osallisuus toteutuu palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa.

 

 

Tuomas Aslak Juuso

II varapuheenjohtaja

Saamelaiskäräjät

Veikko Feodoroff

kolttien luottamusmies

Kolttien kyläkokous

 

Vetoomus on toimitettu Lapin hyvinvointialueen viranhaltijoille, aluehallitukselle ja saamen kielen lautakunnan puheenjohtajalle 17.12.2024.

 


Kategoriat